Selvitys Liikenneverkkoyhtiöstä julkaistiin

Vaarana on, että liikenne siirtyy maksulliselta verkolta yksityistieverkolle.

Nyt julkituotu ehdotus väyläverkkoyhtiöstä on kunnianhimoinen, mutta vaatii yhteiskunnallisen ja kattavan keskustelun siitä miten yhteistä väyläomaisuutta tulevaisuudessa hoidetaan elinkeinoelämän ja yksityisten ihmisten parhaaksi.

Suurena puutteena selvityksessä voidaan pitää sitä, ettei se ota kantaa siihen, miten esitys vaikuttaa 350 000 km mittaiseen yksityistieverkkoon. Selvityksessä todetaan, että uudistuksen myötä maksuttomalle katu- ja yksityistieverkolle siirtyisi noin 5 miljardia ajoneuvokilometriä.

Yksityistieverkko on yksityisin varoin, yksityiseen käyttöön rakennettua verkkoa. Ei ole mitenkään perusteltua, että tämä verkko ottaisi kannettavakseen maksulliselta verkolta siirtyvää liikennettä missään mittakaavassa ja varsinkaan näin suuressa mittakaavassa.

Kuntien ja katuverkon osalta esityksessä todetaan, että myös kunnat voisivat halutessaan periä maksua katuverkon käytöstä hyödyntämällä liikenneverkkoyhtiön maksupalveluita.  Yksityistieverkon osalta korvaus käytön lisääntymisestä pitäisi myös olla kompensoitavissa, toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.

Paraneeko tieverkon kunto ja vähenevätkö päästöt?

Liikkumisen murros ja digitaalisuus vaativat tulevaisuudessa verkolta nykyistä parempaa kuntoa ja varustelutasoa. Ennakkoon annettiin odottaa, että liikenneverkkoyhtiön myötä olisi mahdollisuus väyläverkon investointitason selkeään nousuun. Nyt annettu selvitys ei kuitenkaan tätä osoita pitkällä aikavälillä, toteaa Raitanen.

Nyt ehdotettu malli mahdollistaisi toteutuessaan vähäpäästöisempien autojen yleistymisen Suomen autokannassa. Tämä on hieno asia. Esitetyt aikaan tai kilometreihin pohjautuvat mallit eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti kannusta autoliikenteen vähenemiseen.

Selvitys vaatii nyt perinpohjaista paneutumista, toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.

Jaa sosiaalisessa mediassa