Uusi yksityistielaki

Eduskunta on hyväksynyt uuden lain yksityisteiden tienpitoa ja hallintoa varten. Laki tulee voimaan 1.1.2019. Tieyhdistys pitää myönteisenä, että laki avaa tiekunnille uusia mahdollisuuksia ja vapauksia toiminnassaan. Tiekunta voi ulkoistaa jopa koko tienpidon jollekin toimijalle. Jo nyt monessa tiekunnassa asiantuntija-apuna on ulkopuolinen tieisännöistijä. Aika näyttää, kuinka uutta yrittäjyyttä kehittyy yksityisteiden ympärille. Yksi hankalimmista muutoksista on se, että tiekunnan päätöksistä jatkossa joudutaan valittamaan käräjäoiketeen. Tämä kohottaa mm. oikeusturvavakuutuksen tarvetta tiekunnissa ja nostaa osakkaiden kustannuksia.

Uudessa laissa on 97 pykälää, joissa kusssakin on otsikko. Lain lukeminen on siten aiempaa helpompaa. Laki kokonaisuudessaan on luettavissa Finlex:n sivustolla täällä.

Mutta mitä ovat ne kenties tärkeimmät lain muutokset, erityisesti tiekuntien ja myös kuntien kannalta? Sitä valotetaan syyskuisessa Tie&Liikenne -lehden numerossa 4/18. Kyseinen Jaakko Rahjan kirjoittama artikkeli löytyy täältä.

Alueellisilla Yksityistiepäivillä 2019 lakiasiasta enemmän. Alueellinen Yksityistiepäivä pidetään peräti 16 paikkakunnalla helmi-maaliskuussa 2019. Ja tammikuussa ilmestyy oivallinen opaskirja Yksityistien hallinto 2019, joka pohjautuu uuteen lakiin.

Jaa sosiaalisessa mediassa