Kansainvälisillä Talvitiepäivillä palkittiin talvikunnossapidon osaajia

Talvihoidon urakoitsija tunnustuspalkinto Espoon KTK:lle ja Destian laatupäällikkö Rauno Kuuselan kunnossapito-osaaminen palkittiin Kunnosapitäjä-tunnustuspalkinnolla

 

Espoon KTK palkittiin laadukkaana talvihoidon urakoitsijana 

Talvihoidon urakoitsija -tunnustuspalkinto myönnettiin nyt neljättä kertaa Talvitiepäivillä, jotka järjestettiin tällä kertaa Tampereella 12.-13.2.2020. Palkinnon sai Espoon KTK. Tunnustuspalkinto on kiertopalkinto. Se myönnetään Talvitiepäivät-tapahtuman yhteydessä yritykselle tai toiminimelle, joka pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla osoittautunut teiden ja katujen talvihoidon osaavaksi urakoitsijaksi.

Espoon KTK:n tekemisen yksi peruslähtökohta on, että asioista puhutaan oikeilla termeillä ja suoraan, organisaatio pyritään pitämään mahdollisimman matalana eikä asioista tehdä liian monimutkaisia. Tiedon joustavaa kulkua pidetään erittäin tärkeänä. Tämä vuoksi toimija näkyy tilaajalle kehittämismyönteisenä yhteistyökumppanina, jonka kanssa toiminta on mutkatonta.

Espoon KTK:ssa kuljettajille painotetaan työn tärkeyttä, koska huono työn jälki on heti todettavissa. KTK toimintamallina mahdollistaa pienempien paikallisten yrittäjien osallistumisen laajempiin työkokonaisuuksiin, joihin heillä ei yksistään riittäisi rahkeet. Näin ollen toiminta kannustaa yrittäjyyteen tarjoten ison yrityksen edut yhtenäisten toimintamallien ja kehittämisen osalta.

Yritys on aktiivisesti kehittänyt tilaajan kanssa mm. kunnossapitodatan julkaisua reaaliaikaisesti kuntalaisille sekä työn ohjauksen läpinäkyvyyttä digitaalisilla ratkaisuilla.

Arctic Machine Oy:n lahjoittaman palkinnon yrityksen puolesta vastaanotti toimitusjohtaja Matti Pitkänen ja hallituksen puheenjohtaja Hannu Kylmäoja.

Tunnustuspalkinnon luovuttivat Suomen Tieyhdistyksen puheenjohtaja Juha Ojala ja Arctic Machinen toimitusjohtaja Juha Jääskelä.

 

Kunnossapitäjä- tunnustuspalkinto Rauno Kuuselalle

Talvitiepäivien järjestelytoimikunta on myöntänyt Kunnossapitäjä- tunnustuspalkinnon vuonna 2020 Destia Oy:n laatupäällikkö, DI, Rauno Kuuselalle.

Kunnossapitäjä palkinto jaetaan henkilölle, joka on pitkäaikaisella toiminnallaan tai muulla erityisellä tavalla edistänyt teiden ja katujen kunnossapidon ja erityisesti talvikunnossapidon osaamista tai tekniikkaa.

Rauno Kuuselalla on pitkä ura Destiassa, sen edeltäjässä Tieliikelaitoksessa sekä konsulttina. Rauno Kuusela on jakanut osaamistaan myös opiskelijoille vetämällä talvikunnossapitoon liittyviä kursseja Tampereen ammattikorkeakoulussa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa.

Rauno Kuuselan johdolla on viety eteenpäin talvihoidon menetelmien, materiaalien, koneiden ja laitteiden kehitystyötä. Esimerkiksi kelikameroiden lanseeraaminen Suomeen talvikunnossapidon valmiutta nostamaan sai alkusysäyksen ja kehityskimmokkeen Rauno Kuuselan toimesta.  Rauno Kuuselan talvikunnossapidon osaaminen ja taidot nousivat kansainvälisestikin tarkastellen monilla tahoilla tunnustusta saaneelle huipputasolle.

Rauno Kuusela on aina ollut erittäin arvostettu ja ennakkoluuloton tiedon hakija, sen nopea omaksuja ja jakaja niin kotimaisilla, kansainvälisillä kuin erityisesti pohjoismaisilla foorumeilla. Häntä jos ketä voi täydellä syyllä luonnehtia kunnossapidon käveleväksi tietopankiksi. Kuuselan omin sanoin kunnossapito on alana suuri sekatavarakauppa, jonka sisältö tarjoilee aina uusia ja opittavia asioita.

Palkinnon luovuttivat Suomen Tieyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juha Ojala ja toimitusjohtaja ja Talvitiepäivät tapahtuman järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toiminut, johtaja Juha Sammallahti Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Jaa sosiaalisessa mediassa