Perustienpidosta leikkaaminen olisi lyhytnäköistä politiikkaa

 

Suomen teiden korjausvelka on tällä hetkellä noin 1,6 miljardia euroa. Kehysriihessä hallitus on uhannut jo aiemmin nipistää tieverkon kehittämisestä 110 M€.

On erittäin lyhytnäköistä politiikkaa, jos hallitus etsii säästökohteita teiden kunnossapitämisestä. On käsittämätöntä, jos teitä ei edelleenkään nähdä yhteiskunnan menestyksen edellytyksenä, vaan potentiaalisena leikkauskohteena, toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.

Takana on tiestön kunnon kannalta vaikea talvi, joka on lisännyt päällysteiden reikiintymistä. Jotta korjausvelka ei lisääntyisi tulisi vuosittain päällystää vähintään 4000 kilometriä.  Viimeisen 15 vuoden aikana tähän määrään on päästy vain kerran vuonna 2020. Vuonna 2022 arvioidaan, että pystytään päällystämään noin 2500 kilometriä. Bitumin ja polttoaineiden hinnannousu tulevat syömään tätä tavoitetta entisestään.

Juuri nyt pitäisi pienempiäkin teitä laittaa kuntoon, jotta saadaan puutavara, elintarvikkeet ja raaka-aineet liikkumaan kotimaassa. Kunnossa oleva tiestö on mitä suuremmassa määrin myös huoltovarmuustekijä, muistuttaa Raitanen.

Ilman hyväkuntoisia teitä ei ole menestyvää yhteiskuntaa eikä hyvinvoivia ihmisiä. Toimiva tieverkosto edellyttää lisäpanostusta, Raitanen summaa.

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa