Tiestö on Suomen voimavara

​Tiestö on Suomen voimavara niin muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa kuin päästövähennystaistelussakin. Teiden kunto ja niiden rahoitus kuitenkin huolestuttavat. 

-iestön kunnolla ja talvihoidon laadulla on iso merkitys kunnianhimoisten päästötavoitteiden saavuttamisessa. Tämä yhdistettynä ajoneuvojen käyttövoimamurrokseen on muuttamassa tieliikennettä ongelmasta ratkaisuksi, toteaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen Tampereella pidettävien kansainvälisten Tiepäivien avauspuheenvuorossa 24.8.2022.

Suomessa maantieliikennettä on mahdotonta korvata muilla liikennemuodoilla. 70 % Suomen pinta-alasta on saavutettavissa ainoastaan teitä pitkin. Meillä tieinfrastruktuurin vaatimukset ovat myös korkeat johtuen myös käytössä olevista erittäin raskaista ajoneuvoista, joilla mahdollistetaan tehokkaat kuljetukset.

Tiekuljetusten toiminta on yhä kriittisempää elinkeinoelämälle, yhteiskunnalle ja sen huoltovarmuudelle, kun maailmanlaajuiset toimitusketjut ovat häiriintyneet maailmanpoliittisen tilanteen takia. Suomen logistinen asema idän ja lännen välissä on muuttunut. Jotta pärjäämme kilpailussa ja voimme kompensoida kasvavia etäisyyksiä päämarkkinoihimme, meidän pitää entistä enemmän pitää huolta kotimaisen infran ja erityisesti tiestön kunnosta. Tämä on asia, johon voimme itse vaikuttaa, Raitanen painottaa puhessaan.

Tiestön korjausvelka Suomessa on 1,6, miljardia euroa. Alhainen rahoitustaso ja rahan ostovoiman väheneminen vaarantavat pian kohtuullisessa kunnossa olevien pääteidenkin kunnon ja pääteiden ulkopuolisen verkon kuntoon laittamiseen ei ole rahoitusta 

Montaa asiaa maailmassa ei voida ratkaista rahalla, mutta teiden kuntoon laittaminen ja kunnossapitäminen ovat tällainen asia, Raitanen summaa.

Tampereen Messukeskuksessa pidetään kansainväliset Tiepäivät 24.-28.8. Tapahtuma järjestetään nyt jo 34. kerran. Yleisöllä on molempina päivinä vapaa pääsy tapahtuman yhteydessä olevaan näyttelyyn sekä seuraamaan Koneviestin -ajotaitokilpailua 24.8. klo 11.30.

Jaa sosiaalisessa mediassa

Liittyvät henkilöt