Tievetoomus luovutettiin eduskunnalle: Yli 1000 järjestöä ja yritystä haluavat tiet kuntoon

1072 allekirjoitusta kerännyt Tievetoomus luovutettiin eduskunnan puhemies Matti Vanhaselle 27.3.2023. Järjestöt ja yritykset eri toimialoilta vaativat, että tiet pidetään kunnossa. Siitä hyötyvät kaikki suomalaiset.

 

Suomen Tieyhdistys ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry käynnistivät helmikuussa Tievetoomuksen, johon haettiin aluksi 100 järjestöä allekirjoittajaksi.

Vetoomuksen suosio ylitti kaikki odotukset, ja sen on allekirjoittanut yhteensä 1072 tahoa, 644 yritystä ja 428 järjestöä. Mukana ovat esimerkiksi EK, SAK, Suomen Yrittäjät ja MTK. Lisäksi vetoomuksen ovat allekirjoittaneet useat muut elinkeinoelämän järjestöt, logistiikkatoimijat sekä lukuisa joukko eri alojen paikallisyhdistyksiä. Allekirjoittaneiden joukossa on myös satoja yrityksiä eri toimialoilta – apteekeista kuljetusyrityksiin ja koneurakoinnista rakennusteollisuuteen.

– Tiestön kunnosta kannetaan laajasti huolta. Toimivat liikenneyhteydet vaikuttavat moniin eri toimialoihin. Seuraavalta hallitukselta odotetaan vahvaa panostusta tiestöön ja riittäviä määrärahoja korjausvelan hoitoon, sanovat SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala ja Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitanen.

Vetoomus ja sen allekirjoittaneet nimet luovuttiin eduskunnan puhemies Matti Vanhaselle 27.3.2023. Vetoomus toimitetaan myös eduskuntavaalien jälkeen hallitusohjelmaneuvottelijoille.

Puhemies Vanhanen kiitti järjestöjä yhteisestä vetoomuksesta eduskunnalle.

– Toivottavasti myös uusi eduskunta näkee teiden kunnossapidon ja kehittämisen yhteisenä asiana. Alkavalla vaalikaudella joudutaan rahan puutteen vuoksi tekemään valintoja myös liikennepolitiikassa – suurten ratahankkeiden ja olemassa olevan infran välillä, Vanhanen kommentoi.

Kaikki vetoomuksen allekirjoittaneet on julkaistu Suomen Tieyhdistyksen verkkosivuilla

Lisätietoja: 

Anssi Kujala, toimitusjohtaja, Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry, anssi.kujala@skal.fi, 0400 567925
Nina Raitanen, toimitusjohtaja, Suomen Tieyhdistys ry, nina.raitanen@tieyhdistys.fi, 040 744 2996

Jaa sosiaalisessa mediassa