Perusväylänpidon rahoitus turvataan – Tieyhdistys muistuttaa yksityisteiden avustusten merkityksestä
Hallitus esittää, että kehysriihen liikennettä koskevat leikkaukset aikaistetaan vuodelle 2026. Jo entuudestaan heikko investointirahoitus heikkenee siis arvioitua nopeammin.
Tieyhdistys kavahtaa liikenneinfran rahoittamiseen kohdistuvia leikkauksia, mutta kiittää kuitenkin hallitusta siitä, että perusväylänpidon hallitusohjelmassa esitetty taso turvattiin kehysriihen neuvotteluissa.
– Olemassa oleva tieverkko on koko maan työssäkäynnin ja elinkeinotoiminnan selkäranka. Tieverkosta huolehtiminen mahdollistaa taloudellisen aktiivisuuden kautta Suomen, korostaa Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi.
Tulevien budjettikausien osalta Tieyhdistys toivoo, että hallitus tunnistaisi yksityisteiden avustamisen tärkeyden nykyistä paremmin. Viime kevään hallitusneuvotteluissa esitettiin merkittäviä leikkauksia yksityisteiden avustuksiin tuleville vuosille.