Vuoden 2023 Väylät & Liikenne –tapahtuman avajaispuheissa korostuivat tiestön rahoituksen turvaaminen ja liikennejärjestelmän kehittäminen

Suomen Tieyhdistyksen järjestämä Väylät & Liikenne –tapahtuma avattiin keskiviikkona 22.3.2023 Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Tänä vuonna mukana on yli 700 liikennealan toimijaa. Avajaispuheissa yhteisenä huolena olivat erityisesti väylä- ja tieverkkoon osoitetut resurssit.

Avajaisten ensimmäinen puheenvuoro kuultiin Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Raitaselta.

– Vaalit ovat oven takana ja niihin väylä- ja liikenneala lähtee haastajan asemassa. Vahvoja ennakkosuosikkeja hallitusohjelmataistossa ovat koulutus-, sote- ja maanpuolustussektori. Seuraavien kuukausien aikana edessä on kiivas puolustustaistelu, jotta edes nykyinen rahoitustaso ja tieverkon nykykunto saadaan säilytettyä, Nina Raitanen kiteyttää.

– Väylien merkitys tulisi saada kaikkien elinkeinoelämän sektoreiden tietoon, sillä niiden huono kunto aiheuttaa meille yhteiskuntana tappioita joka päivä. Väyläverkon kolmen miljardin euron korjausvelka on suhteellisen pieni kulu ja se pitäisi nähdä investointina, Nina Raitanen jatkaa.

Väyläviraston pääjohtaja Kari Wihlman nosti omassa puheenvuorossaan esille muun muassa liikennejärjestelmän kehittämisen ja sen jatkuvuuden turvaamisen.

– Liikennejärjestelmän kehittämisessä on turvattava jatkuvuus yli hallituskausien. Tässä työssä on valtakunnallinen 12-vuotinen liikennejärjestelmäsuunnitelma erinomainen työkalu. Väyläverkon perusväylänpidon ja kehittämisinvestointien rahoitus on turvattava tulevalla hallituskaudella Liikenne12-suunnitelman mukaisesti. Lisäksi ostovoiman säilyttämiseksi etenkin perusväylänpidon rahoitusta on välttämätöntä lisätä noin 25 % kustannusnousua vastaavalla summalla, Kari Wihlman toteaa.

Liikenne- ja viestintäministeriön Verkko-osaston osastopäällikkö Sabina Lindström muistutti omassa puheenvuorossaan perusasioiden tärkeydestä.

– Ihmisten hyvän arjen ja Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi tarvitaan perusasioita. Tiedon, ihmisten ja tavaroiden tulee liikkua mahdollisimman sujuvasti, turvallisesti ja kestävästi, Sabina Lindström toteaa.

Avajaisissa palkittiin myös väylä- ja liikennealalla ansioituneita henkilöitä. Suomen Tieyhdistys myönsi Tiennäyttäjä-palkinnon MaaS-konseptin luojalle Sampo Hietaselle. Lisäksi palkintoja jaettiin alan parhaille esitelmille. Palkitut esitelmät käsittelivät liikenneturvallisuutta, liikennepolitiikkaa ja luonnon monimuotoisuuden huomioon ottamista tiehankkeissa.

Avajaisten loppupuolella Teemu Keskisarja jakoi tietämystään tiestön talous- ja sotahistoriasta.

– Tiettömyys oli Ruotsin aikana siunaus ja kirous. Läpitunkematon erämaa soi suomalaisille turvaa ja rauhaa. Rantatie ja Härkätie olivat pelkkiä painaumia sammaleessa, mutta niilläkin liikkuivat verovoudit ja sotilaat kuolema kyydissään, Teemu Keskisarja toteaa.

Väylät & Liikenne –tapahtuma jatkuu torstaihin 23.3. asti. Ohjelmassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja, paneelikeskusteluja ja näyttely. Tämän vuoden ohjelman päättää Valtiovarainministeriön johtava asiantuntija Olli Kärkkäinen, jonka puheenvuoro käsittelee Suomen talouden näkymiä ja mahdollisuuksia.

Jaa sosiaalisessa mediassa