Yksityisteiden lossipäiviä vietettiin Lappeenrannassa

Suomessa on 21 tiekuntaa, joiden lossit saavat valtiolta yksityistieavustusta. Lisäksi on useita tiekuntia, jotka ylläpitävät lossejaan omakustanteisesti. Suomen lossit sijaitsevat pääasiassa Saaristomerellä ja Saimaan alueella. Tällä kertaa jo perinteeksi muodostuneet Yksityisteiden lossipäivät pidettiin 29.5.–30.5. Lappeenrannassa.

Suomen Tieyhdistys järjesti tapahtuman jo viidennettä kertaa yhdessä Saaristoasiain neuvottelukunnan kanssa. Purjehduskeskus Wilmanrannan tilan täytti iloinen puheensorina, kun paikalle kokoontui noin 25 lossitiekuntien vastuuhenkilöä sekä kuntien ja valtion virkamiestä.

Perusparannuksiin niukasti rahaa

Vuoden 2023 alusta yksityisteiden losseihin ja lauttoihin on ollut mahdollista saada valtionavustusta 85 % tukikelpoisiin kuluihin. Avustus kattaa lossien käyttö- ja kunnossapitokustannuksia. Tästä huolimatta lossitiekuntien rahoituksessa on menty alaspäin, eikä perusparannuksiin ole juurikaan rahaa.

– On valitettavaa, ettei tällä hetkellä ole tarjolla tasaista rahoitusnäkyvyyttä, mutta valtionavustus antaa toivoa nykyiseen tilanteeseen, totesi Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi avauspuheessaan.

Kiitosta sai sen sijaan yksityistielossien eteen tehty vaikuttamistyö.

– Hyvä uutinen on, että avustus kattaa laajasti tarpeellisia ja lakisääteisiä asioita lossien ylläpidon kannalta. Kiitän paikalla olleita siitä, että losseihin liittyviä asioita on pidetty esillä ja sitä kautta asioita on saatu eteenpäin, Takalammi kiittää.

 

Päivän avasivat Simo Takalmmi ja Elina Auri.

Vastuuhenkilöt jakoivat käytännön kokemuksia yksityislosseista

Ajankohtaisosuuden jälkeen tiekuntien edustajat esittäytyivät ja he pääsivät kertomaan omista käytänteistään lossien suhteen. Esille nousivat muun muassa lossien aikataulut, kuljettajien työvuorot ja käyttömaksut. Aiheet olivat syystäkin pinnalla, sillä sujuva lossiliikenne vaatii myös palkatut kuljettajat.

Kun tiekunta palkkaa lossin kuljettajan, tulee siitä myös työnantaja. Se tuo mukaan vastuuta ja vaatimuksia. Palvelualojen työnantajat Palta ry:n työmarkkina-asiantuntija Vesa Nyyssölä kertoi losseja koskevasta työehtosopimuksesta. Aihe herätti keskustelua ja osa piti työkuormaa nykyisen työehtosopimuksen piirissä suurena.

Työantajana tiekunnan on myös huomioitava työturvallisuuteen liittyvät asiat. Lossien työturvallisuudesta oli puhumassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston tarkastaja Frans Lähdesmäki. Lossien kohdalla on kiinnitettävä huomiota Lähdesmäen mukaan muun muassa riskeihin, perehdytykseen, kulkuteihin, ergonomiaan, valaistukseen, työvälineisiin, henkilöstötiloihin, pelastusvälineisiin, työsopimuksiin sekä biologisiin ja kemiallisiin vaaroihin.

Lounaan jälkeen puheenvuoroon pääsi Tieisännöitsijä Pekka Sutinen, joka esitteli Savonlinnan yksityistielosseja ja -lauttoja. Samalla Sutinen valotti lossitiekunnan ja tieisännöitsijän välistä asiakassuhdetta ja nosti esille erilaisia sopimusmalleja.

Yksityistielossien avustukset herättivät keskustelua

Yksityisteiden lossipäivien kestoaihe eli yksityisteiden valtionavustukset puhuttivat myös tänä vuonna. Avustuksista kertoi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen projektipäällikkö Petri Sartela. Yksityistielossien avustusprosentti on vuosina 2023–2025 enintään 85 %. Avustettaviin kustannuksiin kuuluvat esimerkiksi kuljettajien palkat, työvaatteet, työterveyshuolto, lossin vuokrat, vakuutukset ja kunnossapitomenot.

Viimeisenä puheenvuorona Saaristoasiain neuvottelukunnan yksityistielossiryhmän puheenjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen toi terveiset yksityistielossiryhmän ajankohtaisista aiheista. Mietteitä herätti yksityislossien valtionavustus määräaikaisen asetuksen jälkeen. Esillä oli myös saaristolain uudistaminen. Vilkkaan keskustelun saattelemana päivä päättyi risteilyyn Saimaan kanavalla.

Jussilansalmen yksityislossilla Jänkäsaloon

Perinteisesti tapahtuman toisena päivänä on tehty tutustumisretki yksityislossille. Tänä vuonna suunnattiin Jussilansalmen lossille, joka sijaitsee Taipalsaaren kunnan alueella. Lossiyhteys Jussilansalmen kautta on avattu vuonna 2005. Kyseisen lossin kantavuus on 44 t ja pituus 26 m. Jussilansalmen lossi kulkee Jänkäsalon saareen ympäri vuoden, eikä siitä peritä erillistä ylitysmaksua.

 

Jussilansalmen lossi.

Lossiyhteys on tuonut saarelle uudenlaista elinvoimaa vakituisten asukkaiden moninkertaistuttua. Jänkäsalossa asuu tällä hetkellä 17 vakituista asukasta, minkä lisäksi siellä on noin toista sataa mökkiläistä. Jänkäsalossa toimii myös aktiivinen kyläyhdistys, joka kertoi saaren historiasta ja palveluista. Jänkäsalossa on muun muassa itsepalvelukioski, josta löytyy tarpeellisia päivittäistavaroita aina jäätelöstä grillaustarvikkeisiin. Lisäksi saarella toimiva kirjasto on asukkaiden ja veneilijöiden suosiossa.

Maisema lossimatkan varrelta. Jänkäsalon saari sijaitsee Suur-Saimaan reunalla.

Loppukeskusteluiden myötä Yksityisteiden lossipäivät saatiin päätökseen helteisissä tunnelmissa. Kiitos vieraanvaraisuudesta Jänkäsalon yksityistien tiekunnalle ja kyläyhdistykselle. Yksityisteiden lossipäivät on tarkoitus järjestää jälleen vuonna 2025.

Jaa sosiaalisessa mediassa