Keskikaiteilla turvaa vilkkaalle valtatielle

Suomen yksi eniten liikennöidyistä pääväylistä, valtatie 5, kulkee läpi maan Heinolasta Sodankylään asti. Vuonna 2021 rakentamissuunnittelulla alkanut Väyläviraston koordinoima tiehanke on keskittynyt Mikkelin alapuolella sijaitsevan Huruksen ja Hietasen välisen keskikaiteettoman ohituskaistaosuuden turvallisuuden parantamiseen.

Laajennushanke on perusteltu uudistus, sillä aikaisemmin tieosuudella tapahtui verrattain paljon onnettomuuksia, joista henkilövahinkojen osuus oli suurempi kuin pääteillä keskimäärin. 

Uutta keskikaiteellista valtatietä saatiin vuoden 2023 loppuun mennessä rakennettua neljän kilometrin osuudelle. Yhteensä hankkeen aikana tietä parannetaan 10 kilometrin osuudelta. 

Monikkalan ja Lahnaniemen välisen tieosuuden laajennus, keskikaide ja ohituskaistat lisäävät liikkumisen sujuvuutta ja turvallisuutta merkittävästi. Laajennuksen ansiosta tien ajonopeus voidaan pitää talvellakin turvallisesti 100 kilometrissä tunnissa.

– Tänä vuonna viimeistelemme ainakin Lahnaniemen liittymäalueen, rakennamme bussipysäkkejä ja uudistamme valaistusta myös hankealueen itäpäässä. Näiden töiden parissa jatkamme nyt keväällä, ja ne valmistuvat viimeistään syksyllä 2024, kertoo projektipäällikkö Marja Wuori Väylävirastosta.

Tieosuuden liikennemäärä on noin 8 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on noin 10 prosenttia. Kesäviikonloppuisin liikennemäärä yli kaksinkertaistuu normaaliin verrattuna ja ruuhkia syntyy helposti.

Wuoren mukaan hankkeen kokonaistilanne on hyvä, kun vuoden 2023 aikana suunnitellut suuret työvaiheet saatiin tehtyä aikataulun mukaisesti loppuun.

– Louhinta vei aikaa, sillä kalliota löytyi pohjatutkimusten perusteella arvioitua enemmän. Lisäksi putkisillan uusiminen oli pehmeiden pohjaolosuhteiden, vieressä sijaitsevan sähköjohdon ja yksityistien takia työläämpää. Kevään työt jatkuvat suunnitelmien mukaisesti.

Hankkeelle lisärahoitusta

Kalkkivuoren risteyssilta ja eritasoliittymä valmistuivat syksyllä. Silta avattiin liikenteelle marraskuun lopussa. Myös sillan alitse pääsee nyt kulkemaan, minkä ansiosta eritasoliittymä on voitu ottaa kokonaan käyttöön. Muutos sujuvoittaa liikkumista esimerkiksi Tiilikaisentien suunnasta.

Kahden muun sillan korjaukset ja Niemistönojan sillan uusiminen valmistuivat jo aikaisemmin viime vuonna. Lisäksi viime vuonna rakennettiin ja parannettiin yli viisi kilometriä yksityisteitä ja parannettiin puolitoista kilometriä jalankulun ja pyöräilyn väyläksi otettua vanhaa yksityistietä.

Hanke sai viime marraskuussa 4,7 miljoonan euron lisärahoituksen, sillä hankkeen kustannusarvio täsmentyi rakentamissuunnittelun aikana. Lisärahoituksen avulla töitä pystytään jatkamaan hankkeen itäpäässä Lahnaniemen kohdalla ja Lahnaniemestä Mikkelin suuntaan. Näiden töiden tarkemman rakentamisaikataulun suunnittelu on parhaillaan käynnissä.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 17 miljoona euroa. Vt 5 Hurus–Hietanen -tiehanke valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2025. Suurimmilta osin hanke on valmis jo 2024 vuoden lopussa. Projektin pääurakoitsijana toimii Skanska Infra Oy.

 

TEKSTI: Nette Kivimäki 
KUVA: Väylävirasto