TIKO-tieisännöitsijät saaneet koulutusta jo 20 vuoden ajan

TIKO-koulutuksen myötä Suomeen syntyi aikoinaan kokonaan uusi tieisännöitsijän ammatti. Vuosien myötä tämä maaseudun sivuelinkeino on kehittynyt laajaksi joukoksi päteviä yksityisyrittäjiä ja päätoimisia tieisännöintiyrityksiä. Suomen Tieyhdistys on kouluttanut jo yhteensä noin 400 tieisännöitsijää, joista tällä hetkellä aktiivisesti toimii noin 250.

Jaakko Rahja ja Esko Hämäläinen käsittelivät ensimmäistä hankesuunnitelmaluonnosta Imatran Valtionhotellissa syksyllä 2001. Kyseisessä hotellihuoneessa laitettiin alulle täysin uusi koulutus, josta ei ollut Suomessa eikä muualla maailmassa vielä kuultu. Kaksi vuotta myöhemmin ensimmäinen TIKO-koulutus käynnistyi Itä-Suomessa.

Keväällä 2003 valittiin 22 uutta opiskelijaa 143 hakijan joukosta historian ensimmäiseen TIKO-koulutukseen. Loppukokeen suorittamisen jälkeen tuoreet tieisännöitsijät saivat käyttöönsä TIKO-nimityksen, joka tunnetaan jo erityisen hyvin alan ammattilaisten keskuudessa. Tieisännöitsijät avustavat tiekuntia esimerkiksi perusparannushankkeiden suunnittelussa, toteutuksessa, rahoituksen hankinnassa ja muissa hallinnollisissa tehtävissä.

Tieisännöinnillä on vaikutus maaseudun elinvoimaisuuteen

TIKO-koulutuksen 20-vuotisjuhlaa vietettiin lokakuussa 2023. Juhlapuheissa todettiin useasti, kuinka ammattimaiselle tieisännöinnille on edelleen suuri tarve. Tieisännöinnin merkitys näkyy esimerkiksi maaseudun elinvoimaisuudessa, sillä koulutus on työllistänyt lukuisia yrittäjiä eri puolilla Suomea. 

TIKO-koulutus on myös välillisesti parantanut maaseudun ja kylien vetovoimaisuutta varmistamalla vähäliikenteisten teiden kunnon säilymisen. Näin teiden varsilla on ollut mahdollista asua ja yrittää.

Tieisännöitsijöiltä vaaditaan laajaa osaamista ja yrittäjähenkisyyttä. Jotta tieisännöitsijän ammatissa menestyy, on perehdyttävä muun muassa yksityistielakiin, teiden kunnossapitoon, perusparantamiseen, tienpidon rahoitukseen sekä oman yritystoiminnan kehittämiseen. Tieisännöitsijöitä yhdistää halu ihmisten auttamiseen.

Kurssilaisten palaute on ollut vuosien mittaan kiitettävää

TIKO-koulutusta on järjestetty valtakunnallisesti eri puolilla Suomea. Merkille pantavaa on ollut kurssilaisten poikkeuksellinen motivaatio ja paneutuminen tieasioihin. 20-vuotisen taipaleen alusta alkaen Suomen Tieyhdistys on vastannut koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Nyt koulutuksen vetovastuussa ovat Suomen Tieyhdistyksen toimitusjohtaja Simo Takalammi ja yksityistieasiantuntija Teuvo Taura.

– On hienoa huomata, kuinka TIKO-koulutus on säilyttänyt vetovoimaisuutensa näiden vuosien saatossa. Alkuvuodesta alkavaan koulutukseen saimme 77 loistavaa hakemusta, Takalammi iloitsee.

Kurssilaisten antama palaute koulutuksesta on ollut jokaisen kurssin osalta kiitettävää, vaikka päivät ovat olleet pitkiä ja ne ovat vaatineet itsenäistä opiskelua ja tehtävien tekemistä. Monet kurssilaiset ovat saaneet osaamisen lisäksi matkaansa pitkiä ystävyyssuhteita ja yhteisiä muistoja.

– Kurssilaisten kouluttaminen on ollut antoisaa, sillä he ovat olleet motivoituneita ja osaavia. Voin helpottuneena todeta, että tieisännöinnin tulevaisuus on hyvissä käsissä. Tulevan kurssin valinnat olivat haastavia, koska hyviä hakemuksia tuli paljon, Taura sanoo.

Tieisännöinti on 20 vuodessa vakiinnuttanut asemansa sekä sivu- että päätoimisena ammattina. Tämä kertoo siitä, että TIKO-koulutus on täyttänyt sille alun perin asetetut tavoitteet. Suomen Tieyhdistys kiittää jokaista koulutuksen parissa työskennellyttä, rahoittajia ja tietysti kaikkia tieisännöitsijöitä. Toivomme TIKO-koulutukselle pitkää ikää ja toivottavasti saamme juhlia sen pyöreitä vuosia vielä tulevaisuudessa.

 


Mitä tarkoitetaan tieisännöitsijällä?

Tieisännöitsijä mahdollistaa ammattimaisen ja taloudellisen tienpidon. Tieisännöitsijä avustaa tiekuntia jokapäiväisen hallinnon pyörittämisessä ja antaa oman asiantuntemuksensa lisäksi myös yhteistyöverkostonsa osaamista tiekuntien käyttöön. 

Osa tieisännöitsijöistä on perehtynyt myös erityisen vaativiin tehtäviin, kuten perusparannushankkeiden suunnitteluun, päätöksentekoon ja rahoituksen hankintaan.

Tieisännöitsijöiden palveluita käyttävät myös monet kunnat, tuulivoimayhtiöt ja muut yksityisillä teillä toimivat tahot.


 

TEKSTI: Akseli Kotila 
KUVA: Tieyhdistyksen arkisto