Väylävirasto parantaa tasoristeysturvallisuutta jatkuvasti

Valtion rataverkolla on 2515 tasoristeystä, ja ne ovat suurin liikenneturvallisuusriski rautateillä. Vuosittain tapahtuu keskimäärin 15–31 tasoristeysonnettomuutta, joissa loukkaantuu tai kuolee ihmisiä. Väylävirasto lisää tasoristeysturvallisuutta poistamalla ja parantamalla tasoristeyksiä sekä uusimalla tasoristeyslaitoksia, mutta myös kehittämällä ohjeistustaan.

Vuonna 2022 tasoristeysonnettomuuksia tapahtui 13. Jos tuijotettaisiin vain tuota numeroa, voitaisiin juhlia, sillä lukema oli seurantahistorian pienin. Täytyy kuitenkin muistaa, että lukuun sisältyy hyvin paljon surua, sillä onnettomuuksissa loukkaantui ihmisiä ja yksi henki menetettiin. Jokainen onnettomuus on liikaa.

Väylävirastossa tehdään paljon työtä tasoristeysturvallisuuden parantamiseksi. Vuonna 2018 alkanut tasoristeysohjelma etenee hienosti. Alun perin suunnitelmana oli poistaa 65 tasoristeystä valtion rataverkolta, mutta tähän mennessä poistoja tai parannuksia on kohdistunut jo 299 tasoristeykseen.

Ohjelman toimenpiteet tulevat kokonaisuudessaan koskemaan yli 400 tasoristeystä. Myös tasoristeysohjelmaan kuulumattomissa hankkeissa poistetaan ja parannetaan tasoristeyksiä noin 10–20 tasoristeyksen vuosivauhdilla.

Tänä vuonna Väyläviraston tavoitteena on yli 90 tasoristeyksen poistaminen tai parantaminen. Lisäksi Väylävirasto uusii jatkuvasti elinkaarensa päässä olevia tasoristeyslaitoksia sekä tutkii mahdollisuuksia lisätä niin sanottuja matalan kustannuksen tasoristeyslaitoksia rataverkolleen.

Konkreettisten rakennusprojektien ohella Väylävirasto tehostaa toimintaa muillakin toimilla, esimerkiksi laatimalla alalle ohjeita ja kampanjoimalla tasoristeysturvallisuustietouden lisäämiseksi.

Ohjeistusta kehitetään

Koska tasoristeysturvallisuustyössä vauhti vain kiihtyy, on todettu, että tarvitaan tasoristeysten toimintalinjat, jossa kerrotaan esimerkiksi tasoristeysten poisto- ja poistojen priorisointiperusteet, kenellä on vastuu eri tehtävistä ja niin edelleen. Julkaisun on tarkoitus toimia
käsikirjana alalla toimiville. 

Toimintalinjoja kirjoitetaan Väyläviraston sisäisenä työnä, mutta julkaisuluonnos lähetetään myöhemmin laajalle lausuntokierrokselle, jotta kaikki halukkaat pääsevät vaikuttamaan sen sisältöön. Tasoristeysten toimintalinjat julkaistaan vuoden 2024 aikana.

Väylävirastossa laaditaan tasoristeysmuutoksista tiedottamiseen liittyvää ohjetta. Tasoristeysmuutokset vaikuttavat suoraan monien elämään ja on tärkeätä viestiä tulevista muutoksista ajoissa. Tähän saakka tiedottamiseen liittyvä ohjeistus on puuttunut, ja eri hankkeissa viestintää on hoidettu eri lailla, mikä on saattanut aiheuttaa tahattomia viestintävajeita.

Väyläviraston tavoitteena on, että ohjeen myötä tulevista hankkeista viestitään selkeän prosessin mukaisesti, yhteneväisesti ja oikea-aikaisesti. Ohje lähtee lausuntokierrokselle syksyllä, ja se julkaistaan alkuvuodesta 2024.

Turvallisuustietoisuutta tasoristeyskampanjoilla

Väylävirastolla ja tasoristeyksiin johtavien teiden/ katujen tienpitäjillä on omat määritellyt tasoristeyksiin liittyvät vastuunsa ja tehtävänsä. Näitä ovat muun muassa tasoristeysolosuhteiden kehittäminen, liikennemerkkien lisäämiset ja uusimiset sekä tasoristeyslaitosten ja teiden kunnossapito.

Toimenpiteet, joita nämä toimijat voivat tehdä tasoristeysturvallisuuden lisäämiseksi, ovat rajalliset. Lopulta tasoristeysonnettomuuksissa tai läheltä piti -tilanteissa on aina kysymys ihmisen ja junan törmäämisestä eli rataa ylittävällä henkilöllä on suuri vastuu. Siksi Väylävirasto kampanjoi eri toimijoiden kanssa tasoristeysturvallisuustietoisuuden lisäämiseksi.

Kampanjoilla pyritään siihen, että tiellä liikkujat ymmärtäisivät, että tasoristeyksiä pitää kunnioittaa. Seuraavan, kolmivuotisen kampanjan suunnittelu käynnistyy elokuussa 2023 yhteistyössä poliisin, VR:n, Traficomin, Liikenneturvan, Nuorisotyöraiteilla sekä Suomen Tieyhdistyksen kanssa.

Miten tasoristeyksessä tulee toimia?

Tasoristeyksessä ei kannata olettaa mitään, vaan ylityspäätös pitää perustua faktoihin: kun kummastakaan suunnasta ei tule junia, ylittäminen on turvallista. Tasoristeyksessä tulee aina hiljentää vauhtia, jotta ehtii katsoa vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle, ja tarvittaessa pysähtyä.

Jos junaa ei ole tulossa, rata pitää ylittää ripeästi. Jos tasoristeyslaitoksella varustetussa tasoristeyksissä alkaa kuulua kilkatusta, valo vaihtuu punaiseksi ja puomit alkavat laskeutua, silloin on pysähdyttävä.

Puomien väliin ei kannata lähteä kokeilemaan, että vieläkö ehtisin alta pois, sillä tasoristeyslaitoksen aktivoituessa juna on jo lähellä. Vaikka matkan hetkellinen katkeaminen harmittaisi, kannattaa muistaa, että pysähdys on nopeasti ohi ja sen jälkeen matka (ja ennen kaikkea elämä) jatkuu.

Kaisa-Elina Porras
asiantuntija, turvallisuus
Väylävirasto