Nina Raitanen: Satu Suomesta, jossa ei ollut vähäliikenteisiä teitä

Päivä oli kuulas ja syksyinen. Ihmiset heräsivät maaseudulla, taajamissa ja kaupungeissa uuteen päivään. Poikkeustila ja hämmennys oli jatkunut valtakunnassa jo tovin, koska vähäliikenteinen tieverkko oli rullattu pois. Vähäliikenteisenähän se oli tarpeeton ja kallis.  Ihmiset pääsisivät hyvin liikkumaan pääteitä ja rautateitä pitkin.

Viime viikkoinen syysmyrsky oli katkonut sähköt ja kahvinkeitin ei pörissyt kaupungeissa entiseen tapaan. Maaseudulla saatiin vielä puuhellassa suffet keiteltyä. Radiossa kerrottiin, että sähkövaurioita ei oltu pääsy vielä korjaamaan, koska kohteeseen ei päästy. Arvio oli, että työmiehet saapuisivat savotalle ensi viikolla. Onneksi ei ollut vielä talvi. Energian tuotantokin oli alkanut hiipua. Biomassaa ei saatu metsästä liikenteeseen ja tuulivoimaloiden huolto takkuili ja uusiutuvan energian kotimainen tuotanto alkoi hiipua. Onneksi tuonnin varaan voi aina heittäytyä. Digitalisaatiohankkeet etenivät hitaasti, kun kaapelia kaivettiin neitseelliseen maastoon tiepenkkojen sijaan. Uutisista kuultiin juttuja metsäpaloista ja epäilyttävää liikennettä oli havaittu myös rajan tuntumassa. Suomalaiset olivat kuulemma matkalla kohteeseen.

Uudella biotehtaalla oli aamulla hiljaista. Väki oli vielä jalkapatikassa tarpomassa kohti tehdasta, mutta mikäs kiire tässä oli. Puurekat eivät saapuneet tehtaan pihaan ja junavaunutkin kolisivat tyhjyyttään. Millään ei löydetty Suomesta enää miehiä ja hevosia tukkisavotalle, jotta puu olisi saatu metsistä liikkeelle. Koneet olivat isoja ja niitä ei saatu vaikeakulkuiseen maastoon. Pääteiden varret oli jo määrätty hakkuutyömaiksi. Samallahan liikenneturvallisuuskin paranisi, kun pusikot ja tukkimetsät saadaan raivattua.  Isolla kirkollakin oli jo alettu huolestua miljardien vientieurojen kadotessa. Maaperän mineraalit jäivät koskemattomiksi ja ulkomaiset investoijat alkoivat vetäytyä Suomesta.

Maaseudulla vilja kasvoi-tosin vähän niukasti, kun teollisia lannoitteita ei oltu saatu. Possukin lihoi omalla viljalla, kun rehukuormaa ei oltu vielä tilalle tullut. Maitoauto ei tullut pihaan, joten maidontuotanto oli loppunut jo aikaa sitten. Myös kauramaidon valmistuksessa oli ongelmia, koska kauraakaan ei saatu tehtaille.  Onneksi ulkomailta virtasi ”puhtaita” elintarvikkeita Suomeen, mutta hinnat nousivat. Olivat penteleet saaneet vihiä, että Suomella ei ollut omaa ruokatuotantoa. Huoltovarmuuskeskus oli tilanteesta kauhuissaan. Uusia asuntoja tarvittiin, mutta rakennusmateriaaleja ei saatu kaupunkeihin entiseen malliin. Eläminen maaseudulla oli käynyt vanhuksille mahdottomaksi, kun lääkäriin ei päässyt ja kuolo niitti myös nuorempaa väkeä, kun Medihelillä ei aina ehditty ajoissa paikalle.

Ei tullut enää matkoja mummolaan tai kansallispuistoihin isossa joukossa luonnonrauhasta nauttimaan. Matkailuvirrat tyrehtyivät Lapista ja Itä-Suomen järvialueilta. Rahalla toki luontoon pääsi. Erittäin suosituksi tulivat extreme matkat, joissa ihmiset pudotettiin helikopterista luontoon selviytymään. Kaikki eivät näiltä matkoilta takaisin löytäneet.

 

Suomen Tieyhdistys luovutti 13.10. 2021 järjestetyssä poliittisessa aamupäivässä vetoomuksensa eduskunnalle vähäliikenteisten teiden kuntoon laittamiseksi.