Simo Takalammi: Junttaporukoiden nousu

Yksityistielakia nelisen vuotta sitten uudistettaessa istuimme useaan kertaan ministeriön kokoushuoneissa keskustelemassa lain muutoksista. Lähes kaikki pöydän ääressä olleet olivat sitä mieltä, että kunnallisten tielautakuntien lakkauttaminen muutoksenhakueliminä tulisi olemaan virhe tai ainakin suuri tappio oikeusturvalle. Asiaan ei saatu valmistelussa muutosta ja myöhemmin pitkälti samat työryhmien edustajat saivat kutsut tulla eduskunnan valiokuntiin lausumaan näkemyksensä yksityistielain uudistuksesta. Jälleen toistimme kantamme, mutta muutosta säädökseen ei saatu.

Niin siinä sitten kävi, että eduskunta hyväksyi uuden uljaan yksityistielain ja kunnissa päästiin ajamaan alas tielautakunnat. Osa kunnista oli varmasti tyytyväisiä lakisääteisten tehtävien vähentyessä, mutta osa kunnista tunnisti yksityistiestön suuren merkityksen kuntien ja kuntalaisten taloudelle.

Kokemukset muutoksenhaun uudistumisesta ovat melko synkät. Kynnys käräjille lähtemiseen on korkea, koska taloudellinen riski kanteen häviämisestä on suuri niin tiekunnalle kuin yksittäiselle tieosakkaallekin. Ehkä lainsäätäjä tätä tavoittelekin eli kansalaiset eivät rasittaisi virkakoneistoa turhanpäiväisillä riidoilla, joita osa tielautakuntien käsittelemistä asioista kieltämättä olikin. Joissakin tiekunnissa pyöri suoranainen ruletti, jossa vuosikaudet jokainen päätös kierrätettiin tielautakunnan kautta. On kuitenkin muistettava näiden olleen ehdottomasti poikkeuksia ja suurella enemmistöllä mahdolliset oikaisuvaatimukset olivat tarpeellisia.

Tieyhdistyksen neuvontatyössä kuulee yleensä vain niistä ikävimmistä tapauksista ja kokonaiskuva voi helposti tuntua huonommalta kuin todellisuudessa onkaan. On kuitenkin tullut selväksi, että osa tiekunnista on ajautunut varsinaisten junttaporukoiden hallintaan. Nämä eivät piittaa maalaisjärjestä eivätkä edes kirjoitetusta laista. Kokouskutsuissa on edelleen aivan liikaa puutteita ja päätökset syntyvät sen mukaan mikä on sisäpiirille itselleen edullista.

Junttaporukan valtaan joutuneen tiekunnan toimintaan puuttuminen vaatii paksua nahkaa ja ennen kaikkea pitkää pinnaa. Harva haluaa ehdoin tahdoin asettua tilanteeseen, jossa osa naapureista asettuu siilipuolustukseen tai jopa suoraan poikkiteloin häntä vastaan. Luottamustehtävien hoitoon ei nykypäivänä ole muutoinkaan liikaa tunkua.

Yksityistielaki antaa selvät toimintamallit jumiin jääneen tiekunnan hallinnon saamiseksi takaisin raiteille. Tietyin edellytyksin tieosakkaat voivat omin toimin tai viimeistään ELY-keskuksen luvalla kutsua tiekokouksen koolle ja saada tiekunnan hallinto ruotuun. Kokemus on osoittanut, että osa junttaporukoista herää tässä vaiheessa ja järjestää rinnakkaisia kokouksia. Lopputulemana tiekunnalla on kaksi hallintoa, joista kumpikin väittää olevansa laillinen vallanpitäjä. Näin ulkopuolisen silmin toinen on kuitenkin ehta terijoen hallitus. On siinä pankit ja viranomaiset ihmeissään kun tiekunnan nimissä lähestytään kaksilla erilaisilla, mutta sinällään päteviltä näyttävien kokouspöytäkirjojen kanssa.

Moni kysyy miksi junttaporukoille piti antaa valta? Se on hyvä kysymys, mutta jos tulevaisuutta yritän ennustaa niin en usko tielautakuntien paluuseen. Tarvetta kyllä olisi.