Simo Takalammi: Tiedämmekö mitä pitäisi perusparantaa?

Yksityisteiden peruskorjauksiin tarjolla olevien valtionavustusten rahoitus on vuonna 2021 ennätyshyvällä tasolla. Budjetissa rahaa on varattu 30 miljoonaa kuluvalle vuodelle. Me kaikki muistamme tilanteen vielä muutama vuosi sitten kun rahaa oli tarjolla yksittäisiä miljoonia ja pelkäsivätpä jotkut koko avustuksen katoamista. Nyt yksityistieavusten tulevaisuus näyttää valoisalta niiden tultua mukaan uunituoreeseen 12-vuotiseen valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan. Liikenne 12 –suunnitelma kattaa vuodet 2021 – 2032 ja yksityistieavustusten määräksi on päätetty 25 miljoonaa euroa vuosittain.

Rahamääränä taso on hyvä, mutta se tietää tiekunnille sitä, että niiden tieosakkaiden on kaivettava taskujaan liki samalla summalla sillä avustus kattaa normaalissa tien perusparannuksessa 50 % kustannuksista ja siltahankkeissa 75 %:a. Tieosakkaiden on siten järjestettävä mittava rahoitus hankkeilleen. Yksityisteiden korjausvelan purkaminen tai edes kasvun pysäyttäminen on tietysti tärkeää ja palvelee niin tiekuntia kuin koko kansantalouttamme, mutta tämä näkökulma on melko korkealentoinen niiden tieosakkaiden näkökulmasta, jotka eivät tunne saavansa tien perusparannuksesta mitään hyötyä ja omaan maksuosuuteen meneville rahoillekin olisi parempaa käyttöä toisaalla.

Olen huolissani tiedon puutteesta ja siitä, että toimenpiteiden vaikuttavuudesta on vaikea sanoa mitään yhteismitallista. Yksittäisiä teitä ja siltoja saadaan toki hyvään kuntoon, mutta mikä on kokonaistilanne ja mihin se kehittyy. Sitä ei maassamme tiedä kukaan.

Yksityisteiden siltojen osalta käynnissä on ollut kuntokartoitusprojekti, jossa Kainuun ja Pirkanmaan alueella olevat yksityisteiden sillat on käyty läpi. Hankkeen tulokset olivat osittain arvattavissa, mutta myös yllätyksiä on tullut. Joukossa on välittömässä vaarassa olevia siltoja ja merkittävä osa silloista on peruskorjauksen tarpeessa. Tämän selvitystyön soisi etenevän muidenkin maakuntien läpi, jotta saisimme kokonaiskuvan tilanteesta ja rahoituksen tasosta osattaisiin esittää sivistyneitä arvailuja parempaa faktaa.

Kyse ei ole vain yksityisteistä vaan myös valtion tieverkon vähäliikenteistä osaa koskevat täysin samat kysymykset ja kokonaiskuvan puute on todellinen. Valtio toki tarkastaa siltansa säännöllisesti, mutta muutoin vähäliikenteisen verkon kunto ja sen kehittyminen on osin arvailujen varassa.

Kyse ei ole myöskään vain ajan hampaan kuluttavasta vaikutuksesta tiestöön vaan myös olosuhteet ovat muuttuneet. Ilmaston on muuttunut tehden talvesta ainakin etelässä enemmänkin sadekauden, jolloin haihdunta on olematonta ja kaikki vesi jää rasittamaan teiden rakenteita. Rekkojen kokonaismassoja on nostettu useaan kertaan ja varsinkin viimeisin loikka 76 tonniin oli ennätyksellisen suuri kertakorotus. Kukaan ei tiedä mitä se vaikuttaa vähäliikenteisiin teihin.

Valitettavasti myös liikenneympäristö on jäänyt samassa rytäkässä ajastaan jälkeen ja on mitoitettu nykyistä pienemmille rekoille. Kyse on niin liittymien mitoituksesta kuin tierakenteen kantavuudestakin. Ensimmäisen puutteet näemme omin silmin, mutta rakenteen kantavuutta on vaikea arvioida ennen kuin jotakin peruuttamatonta tapahtuu. Normaaleista asfaltin kulumisurista on turha syyttää raskaita kuljetuksia, mutta paripyörien painamiakin uria on näkyvillä.

Toisaalta täytyy muistaa, että samaa huolta on kannettu jo ainakin 80-luvun alusta lähtien, kun rekkojen kokonaismassat nousivat 42 tonnista 48 tonniin. Youtuben syövereistä löytyy uutisvideo, jossa ennustetaan tiestöllemme täystuhoa 48 tonnisten yhdistelmien vuoksi hyvinkin nopeasti. Huolenaihe ei siten ole uusi ja nyt asiaa on tutkittukin. Tiestömme on pääosin paljon ennen 80-lukua rakennettua ja teiden rakenteissa on selvästi havaittavissa raskaiden taakkojen vaikutukset.

Simo Takalammi

Suomen Tieyhdistys ry